Tavoitteet
Sijoitustoiminnan tavoitteena on saavuttaa sijoitetuille varoille pitkällä aikavälillä arvonnousua sijoitusrahastolain ja rahaston sääntöjen puitteissa.
Sijoituspolitiikka
Varat sijoitetaan hajautetusti Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden liikkeeseenlaskemiin euromääräisiin joukkovelkakirjalainoihin ja muihin korkoa tuottaviin arvopapereihin. Sijoituskohteiden korkoriskiä kuvaava modifioitu duraatio voi olla enintään 10. Rahasto on luokiteltu EU:n kestävyyteen liittyvien tietojen antamisesta rahoitussektorilla (SFDR) annetun asetuksen 8 artiklan mukaiseksi ja se edistää ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia sekä hyvää hallintotapaa seulonnan, poissuljennan, sekä aktiivisen omistajuuden avulla. Rahasto noudattaa Danske Investin vastuullisen sijoittamisen periaatteita. Rahaston sijoituskohteiden tuotot, kuten osingot ja korot, sijoitetaan uudelleen. Rahaston perusvaluutta on euro.
Käytetty sijoitusstrategia on passiivinen, eli perustuu vertailuindeksiin. Tämä tarkoittaa, että rahaston sijoitukset heijastelevat vertailuindeksiä. Rahaston arvonkehityksen voi odottaa seuraavan vertailuindeksiä, mutta palkkioista johtuen arvonkehitys on tyypillisesti hieman vertailuindeksiä alhaisempi. Rahasto on pääosin suunnattu instituutiosijoittajille. Rahasto sopii sijoittajalle, joka tavoittelee pitkällä aikavälillä vakaata arvonkehitystä sijoittamilleen varoille ja hajautettua indeksinomaista sijoitusratkaisua valtionlainamarkkinoille. Rahasto sopii hyvin vaihtoehdoksi suoralle joukkolainasijoitukselle. Sijoittajan tulee kuitenkin hyväksyä, että rahaston arvo voi myös laskea. Rahasto-osuuksia voi merkitä ja lunastaa jokaisena pankkipäivänä.
Suositus: Tämä rahasto ei välttämättä sovi sijoittajalle, joka aikoo lunastaa osuutensa rahastosta 3 vuoden kuluessa.