Tavoitteet
Rahaston tavoitteena on kasvattaa sijoitusten arvoa pitkällä aikavälillä, ja sen sijoitusstrategia on defensiivisen ja tasapainotetun välillä. Osuuslajin osuudet ovat kasvuosuuksia.
Sijoituspolitiikka
Rahasto sijoittaa joko suoraan tai muiden rahastojen kautta joukkolainoihin ja osakkeisiin, painottaen joukkolainasijoituksia. Rahasto sijoittaa pääasiassa kohderahastoihin, joissa sovelletaan tai joista löytyy samankaltaisia ESG-tekijöihin liittyviä prosesseja, kriteerejä ja ominaisuuksia. Rahaston sijoituskohteiden luottoluokitusta, toimialaa tai maata ei ole ennalta rajoitettu, joten se voi sijoittaa myös esimerkiksi kehittyville markkinoille.
Perustilanteessa rahaston sijoitusten jakauma on 80 % joukkolainoja ja 20 % osakkeita, eikä jakauman odoteta muuttuvan merkittävästi.
Joukkolainojen ja muiden velkakirjojen osuus sijoituksista on välillä 75 % - 85 % ja osakkeiden osuus välillä 15 % - 25 %.
Rahasto on luokiteltu EU:n kestävyyteen liittyvien tietojen antamisesta rahoitussektorilla (SFDR) annetun asetuksen 8 artiklan mukaiseksi ja se edistää ympäristöön ja/tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia sekä hyvää hallintotapaa seulonnan, poissuljennan, sijoitusanalyysin ja päätöksenteon sekä aktiivisen omistajuuden avulla. Rahasto noudattaa Danske Investin vastuullisen sijoittamisen periaatteita.
Aktiivisesti hoidettavan rahaston salkunhoitotiimi käyttää rahaston sijoitustoiminnassa selkeästi määriteltyä sijoitusprosessia.
Rahasto voi suojata ja tehostaa salkun hoitoa johdannaisilla. Lisäksi johdannaisia voidaan käyttää sijoitustarkoituksessa.
Suositus: Tämä rahasto ei välttämättä sovi sijoittajalle, joka aikoo lunastaa osuutensa rahastosta 3 vuoden kuluessa.